keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Panna cotta

Vaniljainen panna cotta, italialainen jälkiruokaklassikko. Jostain syystä olen viime aikoina ollut kovinkin kiinnostunut klassisista jälkiruoista ja leivonnaisista. Erityisesti kaikki herkut, jotka ovat lähtöisin Ranskasta, kiehtovat (olenkin miettinyt, että keittokirja"kokoelmaani" sopisi hyvin jokin ranskalais-aiheinen kirja, keskittyen tietysti enemmän tuohon makeaan puoleen).

Huolimatta siitä, että tämänkertainen jälkiruoka ei liity Ranskaan, on se silti jälkiruokien aatelia ja yksinkertaisuudessaan niin tavattoman hyvää. Resepti on myös helppo, mutta vaatii jokusen tunnin hyytymisajan. Tällä kertaa tein panna cottan pariksi vielä mansikkakastikkeen. Jätin pannacottan pieniin annoslaseihin, enkä lähtenyt sitä kumoamaan, sillä halusin mansikkakastikkeen kerrokseksi siihen päälle.


Pannacotta kahdelle:

2dl kuohukermaa
puolikas vaniljatanko
1-2rkl sokeria
1 liivatelehti

Liota liivatelehti. Kaada kerma kattilaan ja lisää joukkoon sokeri. Halkaise vaniljatangon puolikas pituussuunnassa ja raaputa sisältä siemenet kattilaan, heitä sekaan myös itse vaniljatanko. Keitä seos nopeasti kokoajan sekoittaen. Poista vaniljatanko ja lisää vielä liivatelehti. Kaada annoslaseihin ja hyydytä jääkaapissa muutaman tunnin verran.

Mansikkakastike: 

2dl mansikoita
½dl vettä
½dl sokeria

Soseuta mansikat. Keitä vesi ja sokeri kattilassa niin, että sokeri on liukenee veteen. Lisää joukkoon mansikkasose ja sekoita. Anna jäähtyä ja kaada hyytyneen pannacottan päälle.

Vaihtoehtoisesti voit myös kumota pannacottan siten, että upotat lasin nopeasti kuumaan veteen (vettä ei saa päästää itse pannacottaan) ja kippaat lautaselle. Irtoamista voi myös auttaa irrottamalla reunoja varovasti esimerkiksi veitsellä.

Suosittelen kokeilemaan myös valkosuklaapannacottaa, on muuten hyvää sekin. Tarvitset vain valkosuklaata (tähän annoskokoon n.50g). Lisää paloiteltu suklaa kiehautetun kerman joukkoon ja anna sen sulaa sekaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti