sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Herkullinen focaccia

Useiden leivontablogien innoittamana päätin minäkin leipoa focaccian -mehevän ja yrteillä maustetun leivän. Monissa seuraamissani blogeissa on ollut viime aikoina houkuttelevia kuvia tuoreesta focacciasta, joten en voinut vastustaa kiusausta. Malliksi otin parin eri blogin reseptit ja muovasin niistä reseptin omaan makuun sopivaksi.

Suolaiset palat ovat tässä blogissa melkoinen vähemmistö, mutta kyllä kaikenlaista suolaistakin tulee aina silloin tällöin leivottua. Haaveissani on jo jonkin aikaa ollut myös saaristolaisleivän valmistaminen, mutta siitä sitten enemmän kunhan pääsen tositoimiin. Tämä resepti jää ehdottomasti talteen, on sen verran maukasta. Ensi kertaa varten mukaan sopisivat vielä tomaatin puolikkaat makua ja myös väriä antamaan. Tällä kertaa pinnalle laitoin rosmariinia, timjamia sekä sormisuolaa oliiviöljyn lisäksi.

Focaccia

2dl vettä
½ pussia kuivahiivaa tai n.25g tuorehiivaa
1tl suolaa
1tl sokeria
4-5dl vehnäjauhoja
2rkl oliiviöljyä

vuokaan:
2rkl oliiviöljyä
rosmariina
timjamia
sormisuolaa

Tästä määrästä tulee noin puoli pellillistä. Sekoita kuivahiiva desiin vehnäjauhoja. Lämmitä vesi ja lisää sekaan sokeri, suola sekä hiivajauhot. Vaivaa nopeasti sekaisin, peitä liinalla ja anna seistä hetki kunnes hiiva alkaa toimia. Sekoita taikinaan loputkin jauhot sekä öljy ja vaivaa taikinaa n.10minuuttia. Painele öljyllä voidellun vuoan pohjalle, peitä liinalla ja kohota kaksinkertaiseksi. Laita samalla uuni lämpiämään 225°.

Voitele kohonnut focaccia vielä öljyllä, painele taikinaa sormin ja ripottele päälle yrtit sekä sormisuola. Voit myös laittaa mukaan oliiveja tai tomaatteja -aurinkokuivattuja tai ihan tuoreita. Paista kuumassa uunissa n.20minuuttia. Kannattaa sitten kyllä käyttää tuoreita yrttejä, maku on niissä parhaimmillaan, mutta minähän käytin siis kuivattuja ja näytin huonoa esimerkkiä... Herkkua oli silti.


lauantai 20. huhtikuuta 2013

Suklaafondant

Täällä taas hetken hiljaiselon jälkeen. Hiljaista on leivontarintamalla tosiaan ollut, parina viime viikkona koulupäivät ovat jotenkin tuntuneet tuhottoman pitkiltä eikä viikonloppuisinkaan ole oikein saanut mitään aikaan ja töitäkin on täytynyt tehdä. Sekaan mahtui toki myös se perinteinen kevätflunssa, siltä ei välty sitten millään keinolla.

Mutta lopulta flunssasta toipuneena sitä oli vihdoinkin päästävä jotain tekemään. Tosin sen verran saamaton vielä tämänkin viikon olen ollut, että tämä tuotos on viime viikonlopulta, en vain ole saanut sitä julkaistua.

Suklaafondantin kokeileminen on myöskin ollut leivontalistallani jo pitkään. Ohjeeseen pikkuhiljaa perehtyessäni mietin tulisiko hommasta yhtään mitään. Valmistus vaikutti helpolta, mutta se lopputulos epäilytti eniten; saisinko sisukseen oikeanlaisen koostumuksen... Mutta, yrittäminenhän ei mitään maksa. Paitsi valmistusta varten täytyi kylläkin hankkia pikkuruiset annosvuoat. Olin niitä jo hetken ehtinyt ihaillakin kaupan hyllyllä, kunnes tarve koitti ja ne pääsivät mukanani kotiin. Mielessä muuten onkin niille jo toinenkin käyttötarkoitus.


Suklaafondant (4kpl)

120g tummaa suklaata
80g voita
2 kananmunaa
2 keltuaista
n.60g sokeria
4rkl vehnäjauhoja

voita
kaakaojauhetta

Aloita voitelemalla vuoat reippaasti voilla. Huomaa, että aukkoja ei tulisi jättää. Siivilöi kaakaojauhe vuokiin ja jauhota kauttaaltaan. Laita jääkaappiin odottamaan. Valmista täyte siten, että sulata suklaa (mitä tummempaa sen parempi) ja voi kattilassa. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Kun suklaa on sulanut ja jäähtynyt riko joukkoon kananmunat ja sekoita tasaiseksi. Lisää keltuaisvaahto suklaaseokseen varovasti käännellen ja lopuksi vielä jauhot, nekin varovasti sekoitellen. Täytä annosvuoat, mutta älä ääriään myöten täyteen; jätä sentin verran vajaaksi. Laita vuoat jääkaappiin vähintään 2 tunniksi tai yön yli. 

Lämmitä uuni 200° ja laita vuoat suoraan jääkaapista kuumaan uuniin ja paista n.15 minuuttia. Fondant on valmista silloin kun se irtoaa hieman vuoan reunoilta. Kumoa samantien kun otat vuoat pois uunista ja tarjoile.

Paistoajan kanssa kannattaa olla tarkkana, uunien tehot vaihtelevat paljon, joten seuraa fondantin kypsymistä tarkasti. Esimerkiksi omat tuotokseni olisivat saaneet kypsyä vielä parin minuutin ajan. Sain ne onneksi siististi ulos vuoista, mutta fondantin päällipinta oli vielä vähän liian heikko kun sen lautaselle kumosin, eli valuva täyte tuli hieman ulos ennen aikojaan.



Asiasta sitten toiseen; olen viime aikoina miettinyt kuinka hyödyntäisin hillot jääkaapista, pieni osa on itsetehtyjä mutta loput on sitten saatuja. Purkkeja kyllä riittää enkä oikein tiedä mihin ne käyttäisin. Kuitenkaan en hukkaan haluaisi heittää. Mielessä on käynyt vain jonkinsortin hillotorttu/piirakka, mutta kaipaisin muitakin leivontaideoita. Saa siis vinkata!

Ja kolmanteen eli kukkaruukkuun. Tässä kevään merkkejä omalta ikkunalta! 



lauantai 13. huhtikuuta 2013

New blog love



Sain Diagnoosina vakava neuloosi -blogin Antsulta New Blog Love- tunnustuksen. Paljon kiitoksia tästä!

Eli tuunnustuksen ohjeet ovat seuraavat: Linkitä bloggaaja ja kiitä antajaa, jolta tunnustuksen sait. Seuraavaksi valitse 5 bloggaajaa, jolle haluat tämän tunnustuksen antaa (joilla alle 200 lukijaa). Kerro heille uutiset jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Näin autamme uusia blogeja eteenpäin ja ehkä samalla myös löydät uuden ja ihanan blogin!

Jaan tunnustuksen seuraaville blogeille:
Sokerihippunen - Täältä löydät makeaa mahan täydeltä!
Jauhoputti ja Luumusuu - Ihania reseptejä, joita on vielä kokeiltava ja runsaasti upeita kuvia
Kakkuja ja Keitoksia - Monipuolisesti kaikkea, kekseliäästi mutta myös yksinkertaisesti
Kermasuut - Ehdottomasti herkuttelijan blogi!
Pullapaakari - Jo nimestään päätellen runsaasti  ihania leivontareseptejä ja ohessa vähän muutakin. :)


torstai 4. huhtikuuta 2013

Suklaakakku vadelmamoussetäytteellä

Vapaapäivien kunniaksi päätin taas leipoa kakkua -suklaisen sellaisen. Suunnitelmat muuttuivat matkan varrella hyvinkin paljon. Aluksi tarkoitus oli tehdä appelsiininen suklaakakku, mutta sitten muistinkin, että pakastimessa onkin vielä yksi rasia kesän vadelmia. Halusin hyödyntää ne tähän kakkuun ja teinkin täytteestä sitten todella vadelmaisen.



Suunnitelmien vaihtumisen takia - tapahtui kyllä aika lennossa - ei taas kaikki mennyt ihan täydellisesti. Kakkupohja onnistui upeasti, mutta täytettä tehdessäni huomasin, että sulatetut pakastevadelmat (jotka vielä soseutin) tekivät täytteestä melkoisen juoksevaa jopa. Onneksi kaapissa sattui olemaan kaksi liivatelehteä, jotka pelastivat päiväni. Kakku täytyi siis täyttää irtopohjavuokaa apuna käyttäen, täyte olisi muuten valahtanut ulos. Lisäksi kuorrute aiheutti päänvaivaa. Se kuitenkin oli ihan oma vikani, tein typerän aloittelijan virheen, joten uusiksi meni suklaakuorrutus. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ja kakku oli hyvää.


Suklaakakkupohja: 

3 munaa
1½dl sokeria
1½dl vehnäjauhoha
2rkl kaakaojauhetta
1½tl leivinjauhetta
100g suklaata
50g voita
1dl maitoa
1tl vaniljasokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata suklaa ja voi kattilassa. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kaada joukkoon suklaasula ja sekoita. Lopuksi sekoita joukkoon vuorotellen kuivat aineet ja maito.

Paista uunissa 175° n.45minuuttia, anna jäähtyä ja kumoa. Tällä määrällä tuli hyvänkokoinen kakku 18cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan, joten kasvata ainesten määrää tehdessäsi kakun isompaan vuokaan.

Vadelmamoussetäyte:

2dl kermaa
250g maitorahkaa
200-300g (pakaste)vadelmia
tomusokeria maun mukaan
1tl sitruunamehua
2 liivatelehteä

Liota liivatteet. Vaadota kerma ja sekoita joukkoon rahka. Jos käytät pakastevadelmia, sulata ne ja soseuta sitten. Sekoita vadelmat joukkoon, mausta sokerilla sekä sitruunamehulla. Kuumenna vielä tilkka vadelmasosetta ja sulata liivatteet siihen, kaada lopuksi täytteeseen.
Tällä määrällä saa täytteen kahteen kakun väliin, joten sain aikaan hieman liikaa täytettä koska kakussani oli vain yksi väli.

Suklaakuorrute:

150g suklaata
1dl kermaa

Lämmitä kerma kattilassa ja paloittele joukkoon suklaa ja anna sulaa samalla sekoitellen. Jäähdytä hieman ja kaada kakun päälle.



perjantai 29. maaliskuuta 2013

Donitsit

Halusin päästä kokeilemaan perinteisiä donitseja löydettyäni lupaavan ohjeen Pastanjauhantaa-blogista. Resepti ei ole ollenkaan sen kummoisempi ja valmistus on vaivatonta, lukuunottamatta taikinan nostatusaikoja. Kuitenkin donitsit ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan vaan niin houkuttelevan herkullisia, ja itsetehtyinä niistä saa juuri sen näköisiä kuin haluaa. Lisäksi nämä olisivat oikein hyvä vaihtoehto vapun munkeille jos vaihtelua kaipaa.


Toteutin donitsit juurikin alkuperäisen ohjeen mukaan, mutta sitrushedelmien kuoriraasteen voisi hyvin jättää poiskin. Kommelluksilta en tällä kertaa säästynyt, kuivahiivani taitaa olla jo kovin vanhaa, sillä taikinan kohoaminen oli suhteellisen heikkoa vaikka kohotin taikinaa kauan. Lisäksi öljyä kuumentaessani totesin, että nyt olisi korkea aika hankkia paistomittari. Tähän asti olen vain vältellyt kyseisen vekottimen ostamista, mutta viime aikoina olen yhä useammin törmännyt tilanteisiin, joissa sellainen olisi varsin oiva hyödyke.


Sitruunaiset donitsit: 

7g kuivahiivaa
70g sokeria
500g vehnäjauhoja
315ml kädenlämpöistä (täys)maitoa
2 sitruunan kuori
1 appelsiinin kuori
80g huoneenlämmintä voita

Tästä ohjeesta tulee kutakuinkin 12-15kpl donitseja. Itse pienensin annettuja määriä summanmutikassa ja lopputuloksena oli 10 donitsia. Eli sekoita lämmitettyyn maitoon kuivahiiva, 1rkl sokeria ja 1rkl jauhoja, peitä liinalla ja anna 'tekeytyä' noin vartin verran. Sekoita taikinaan loput ainekset ja vaivaa taikina hyvin, jotta se on lopulta kiinteä ja sileä eikä tartu käsiin. Anna taikinan kohota tunnin verran liinan alla lämpimässä paikassa.

Kaulitse taikina sentin paksuiseksi levyksi ja paina taikinasta sopivan kokoisia rinkuloita esimerkiksi juomalasia apuna käyttäen. Anna taas kohota tunti liinan alla. Kuumenna öljy kattilassa (n.1litra) ja pyörittele donitsien keskelle reikä sormella. Paista donitsit öljyssä vaalean kultaisiksi ja anna sen jälkeen jäähtyä. Osasta donitseistani tuli hieman liian tummia, niistä ensimmäisistä tietysti, sillä öljy oli liian kuumaa ja päätin siitä syystä vain sokeroida ne. Loput onnistuneet donitsit koristelin suklaalla, sekä nonparelleilla ja hasselpähkinärouheella. Suklaan vain sulatin (n.100g) ja lisäsin pienen nokareen voita sekaan.

Sen verran sain palautetta, että suklaa ei olisi saanut olla tummaa suklaata, jota itse taas suosin. Lisäksi donitsit olivat kovin sitruunaisia. Kuoriraasteen määrää olinkin jo alunperin vähentänyt, mutta silti maku oli voimakas, minunkin mielestäni. Nämä tosiaan olisivat hyviä myös ilman niitä raasteita, mutta ei tietenkään huonoja näinkään. Olihan donitseista jo pari kadonnut ennen kuin ehdin edes kuvia ottaa...


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Ihanainen mustikkapiiras

Tämä se vain on niin hyvää piirakkaa, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Tämä piiras meni toiseen uusista
vuoistani. Ohje on se perinteinen; murotaikinapohja ja täytteeksi mustikoita kermaviiliseoksen kera. Helppoa ja vaivatonta!


Mustikkapiiras:

100g voita
1dl sokeria
1 kananmuna
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

n.3dl mustikoita
1prk kermaviiliä
1 kananmuna
½dl sokeria
1tl vaniljasokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna ja sekoita hyvin. Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe, lisää taikinaan samalla sekoittaen. Painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja kaada päälle mustikat. Sekoita kermaviiliin loput ainekset ja kaada mustikoiden päälle. Paista 200° uunissa noin 30minuuttia tai niin kauan kuin täyte on hyytynyt.




Pekaanipähkinäpiiras

Eilen pyörähdettiin IKEAssa ihan muuten vain, lauantaiaamun alkajaisiksi. Eipä sieltä koskaan ulos pääse ilman ostoksia. Siellä kierrellessä aina huomaa muka tarvitsevansa kaikenlaista ja äkkiähän sitä on sitten syli täynnä pientä tai vähän isompaakin tavaraa. Tällä kertaa selvisin kuitenkin pikkurahalla. Mukaan siis tarttui kaksi pientä piirasvuokaa. Tai oikeastaan annosvuoka on kuvaavampi sana, sillä vuoista riittää juuri ja juuri kahdelle oma pala piirakkaa.

Kotona niihin täytyi sitten keksiä täytettä. Pidän tietokoneellani pientä listaa kaikista leipomuksista, jotka haluaisin joskus toteuttaa ja löytyihän sieltä myös jotain mikä sopisi uusiin vuokiin. Pekaanipähkinäpiirasta olen kerran aikoinani syönyt, mutten ole sitä vielä kertaakaan valmistanut, joten nyt tuntui siltä, että olisi jo korkea aika.

Kuitenkin päädyin tekemään mustikkapiirakan toiseen vuokaan, kun se kuitenkin on tuon miekkosen lempparia ja tuskin olisi maistanut pekaanipiirasta. Eli tein toiseen vuokaan pekaanipiiraan ja toiseen mustikkapiiraan. Alkuperäiset ohjeet puolitin, tosin kaikkea jäi hieman yli eli ohjeita olisi saanut pienentää vielä vähän pienikokoisia vuokia varten. Nämä ohjeet ovat kuitenkin alkuperäisessä koossaan.



Pekaanipähkinäpiiras

100g kylmää voita
3dl vehnäjauhoja
n.½dl fariinisokeria
1rkl kylmää vettä

200g pekaanipähkinöitä
50g voita
1dl muscovadosokeria
2dl vaahterasiirappia
1tl kanelia
3 kananmunaa

Nypi kulhossa voi, jauhot ja sokeri murumaiseksi taikinaksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja esipaista 175° uunissa noin 15min. Valmista sillävälin täyte. Murskaa suurinosa pähkinöistä. Sulata kattilassa voi ja sokeri. Sekoita joukkoon siirappi ja kaneli, anna kiehahtaa hetken. Jäähdytä seosta hetki ja lisää sitten munat yksitellen, hyvin sekoittaen. Viimeiseksi lisää pähkinärouhe sekaan ja kaada täyte piirakkapohjan päälle. Koristele pinta ylijääneillä pähkinöillä. Paista samassa lämmössä noin 30min tai niin kauan kuin täyte on hyytynyt.