Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkiruoat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkiruoat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Mascarponea ja mansikoita!

Jokohan sitä olisi jo korkea aika esitellä kesän leivontasatoa? Kesä on huristellut eteenpäin huimaa vauhtia, niin huimaa, että leivontapuuhat ovat jääneet hieman taka-alalle. Toki jotain pientä, sitä sun tätä, on tullut tehtyä keittiönkin puolella, mutta tänne asti ne eivät ole vielä eksyneet, kunnes sitten nyt, vihdoin ja viimein.

Mascarpone oli minulle vielä parisen viikkoa sitten aivan tuntematon tuote, kunnes sitten sattumalta päätin sitä testata. Ja siitähän tulikin varsin positiivinen kokemus, eikä sen käyttö jäänyt yhteen kertaan. Jäin töistä kesälomalle heinäkuun alkupuolella ja pitihän sitä jotain lomaleipomusta töihin viedä maisteltavaksi. Sunnuntaipäivän ratoksi kipaisin torilta mansikoita ja kaupassa kerman kaveriksi nappasin juustohyllyltä mascarpone-juuston. Siitä sitten syntyikin täyte suklaakääretortulle. 



Kääretorttupohja:

4 munaa 
1½ dl sokeria
1rkl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
2rkl kaakaojauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää munasokerivaahtoon siivilän läpi, samalla sekoittaen. Levitä takina uunipellille ja paista uunissa (225°) noin 6 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä ja kumoa vasta sitten sokeroidulle leivinpaperille.

Kääretortun voit täyttää oman mielikuvituksesi mukaan, mutta itse siis vatkasin desin kermaa löysäksi vaahdoksi ja lisäsin purkillisen mascarpone-juustoa. Vatkaa vielä hetki, jotta juusto sekoittuu kermaan hyvin ja levitä täyte kääretorttupohjaan, lisää vielä paloitellut mansikat täytteen päälle ja rullaa kääretortuksi.

Jos haluat runsaammin täytettä, varkaa kermaa 2dl, alkuun arvioin silmämääräisesti, että 2dl:lla kermaa tulisi liikaa täytettä, mutta jälkikäteen ajateltuna täyte desillä kermaa riitti juuri ja juuri. 

tiistai 7. toukokuuta 2013

No ne lätyt

Vohvelit vaihtuivat lettuihin. Viikonlopun leivontapuuhiin sisältyi myös lettujen teko. Viime kerrasta olikin kulunut jo hieman enemmän aikaa, mutta se paistaminen on kyllä edelleen yhtä mukavaa. Sama kuin vohveleissa, pidän enemmän lettujen paistamisesta kuin syömisestä, jostain kumman syystä...

Taikinan valmistin ihan vain omasta päästäni, oikeastaan sehän on kuin vohvelitaikina, jätin vain voisulan pois. Kaupasta bongatut mansikat piti myös hyödyntää lettuihinkin. Vaikkakin ulkolaisia olivat, ihan raikkailta maistuivat. Myös lettujen kera.


Lettutaikina:

5dl maitoa
2 kananmunaa
2½dl vehnäjauhoja
n.1dl sokeria
1tl vaniljasokeria

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna taikinan turvota noin puolisen tuntia ennen paistoa. Paista pannulla voissa ja tarjoile suosikkitäytteesi kanssa.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Ihana suklaamousse

Leivontainspiraatio iski tänä viikonloppuna aivan yllättäen, suunnitelmissa kun se ei alunperin ollut. Mutta, aina kun se iskee, niin jotain on päästävä tekemään. Onhan tässä tullut kyllä välissä leivottua jotakin, esimerkiksi tuota focacciaa pitikin tehdä lähes samantien uudestaan, oli se sen verran hyvää. Ja nuo vohvelit on meillä kyllä lähes joka viikkoinen juttu, tai ainakin taas viime aikoina... 

Mutta, se tämän kertainen eli suklaamousse. Ilmava ja suussasulava, jopa hieman kupliva suklaamousse. Reseptin otin Maku-lehden nettisivuilta sellaisenaan, ainesmäärät vain puolitin. On todella hyvä jälkiruoka sellaisenaan, mutta toimii varmasti loistavasti myös kakkujen täytteenä tai kuorrutteena. Täytteeseen tosin laittaisin kyllä liivatetta, ennen jääkaappiin menoa mousse oli sen verran juoksevan oloista...



 Suklaamousse:

50g tummaa suklaata
2 munankeltuaista
2 valkuaista
1rkl vahvaa kahvia/ kahvilikööriä
1rkl kaakaojauhetta
ripaus suolaa
½dl sokeria

Sulata suklaa vesihauteessa ja kaada suklaa kulhoon. Vatkaa valkuaiset ja suolaripaus vaahdoksi erillisessä kulhossa, lisää joukkoon myös sokeri pienissä erissä samalla vatkaten. Tarkoitus olisi saada jämäkkää valkuaisvaahtoa. Vatkaa keltuaiset sulan suklaan joukkoon yksitellen, lisää myös kahvi ja kaakaojauhe ja sekoita tasaiseksi. Viimeiseksi kääntele suklaamassan joukkoon valkuaisvaahto, varovasti ja pienissä erissä, jotta ilmavuus säilyy ja mousseen tulee kuohkea rakenne. Annostele mousse ja laita jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi ennen tarjoilua.

Ehdottomasti kokeilun arvoinen resepti, etenkin kesäkaudella makeiden mansikoiden tai vadelmien kera!



lauantai 20. huhtikuuta 2013

Suklaafondant

Täällä taas hetken hiljaiselon jälkeen. Hiljaista on leivontarintamalla tosiaan ollut, parina viime viikkona koulupäivät ovat jotenkin tuntuneet tuhottoman pitkiltä eikä viikonloppuisinkaan ole oikein saanut mitään aikaan ja töitäkin on täytynyt tehdä. Sekaan mahtui toki myös se perinteinen kevätflunssa, siltä ei välty sitten millään keinolla.

Mutta lopulta flunssasta toipuneena sitä oli vihdoinkin päästävä jotain tekemään. Tosin sen verran saamaton vielä tämänkin viikon olen ollut, että tämä tuotos on viime viikonlopulta, en vain ole saanut sitä julkaistua.

Suklaafondantin kokeileminen on myöskin ollut leivontalistallani jo pitkään. Ohjeeseen pikkuhiljaa perehtyessäni mietin tulisiko hommasta yhtään mitään. Valmistus vaikutti helpolta, mutta se lopputulos epäilytti eniten; saisinko sisukseen oikeanlaisen koostumuksen... Mutta, yrittäminenhän ei mitään maksa. Paitsi valmistusta varten täytyi kylläkin hankkia pikkuruiset annosvuoat. Olin niitä jo hetken ehtinyt ihaillakin kaupan hyllyllä, kunnes tarve koitti ja ne pääsivät mukanani kotiin. Mielessä muuten onkin niille jo toinenkin käyttötarkoitus.


Suklaafondant (4kpl)

120g tummaa suklaata
80g voita
2 kananmunaa
2 keltuaista
n.60g sokeria
4rkl vehnäjauhoja

voita
kaakaojauhetta

Aloita voitelemalla vuoat reippaasti voilla. Huomaa, että aukkoja ei tulisi jättää. Siivilöi kaakaojauhe vuokiin ja jauhota kauttaaltaan. Laita jääkaappiin odottamaan. Valmista täyte siten, että sulata suklaa (mitä tummempaa sen parempi) ja voi kattilassa. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Kun suklaa on sulanut ja jäähtynyt riko joukkoon kananmunat ja sekoita tasaiseksi. Lisää keltuaisvaahto suklaaseokseen varovasti käännellen ja lopuksi vielä jauhot, nekin varovasti sekoitellen. Täytä annosvuoat, mutta älä ääriään myöten täyteen; jätä sentin verran vajaaksi. Laita vuoat jääkaappiin vähintään 2 tunniksi tai yön yli. 

Lämmitä uuni 200° ja laita vuoat suoraan jääkaapista kuumaan uuniin ja paista n.15 minuuttia. Fondant on valmista silloin kun se irtoaa hieman vuoan reunoilta. Kumoa samantien kun otat vuoat pois uunista ja tarjoile.

Paistoajan kanssa kannattaa olla tarkkana, uunien tehot vaihtelevat paljon, joten seuraa fondantin kypsymistä tarkasti. Esimerkiksi omat tuotokseni olisivat saaneet kypsyä vielä parin minuutin ajan. Sain ne onneksi siististi ulos vuoista, mutta fondantin päällipinta oli vielä vähän liian heikko kun sen lautaselle kumosin, eli valuva täyte tuli hieman ulos ennen aikojaan.



Asiasta sitten toiseen; olen viime aikoina miettinyt kuinka hyödyntäisin hillot jääkaapista, pieni osa on itsetehtyjä mutta loput on sitten saatuja. Purkkeja kyllä riittää enkä oikein tiedä mihin ne käyttäisin. Kuitenkaan en hukkaan haluaisi heittää. Mielessä on käynyt vain jonkinsortin hillotorttu/piirakka, mutta kaipaisin muitakin leivontaideoita. Saa siis vinkata!

Ja kolmanteen eli kukkaruukkuun. Tässä kevään merkkejä omalta ikkunalta! 



keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Panna cotta

Vaniljainen panna cotta, italialainen jälkiruokaklassikko. Jostain syystä olen viime aikoina ollut kovinkin kiinnostunut klassisista jälkiruoista ja leivonnaisista. Erityisesti kaikki herkut, jotka ovat lähtöisin Ranskasta, kiehtovat (olenkin miettinyt, että keittokirja"kokoelmaani" sopisi hyvin jokin ranskalais-aiheinen kirja, keskittyen tietysti enemmän tuohon makeaan puoleen).

Huolimatta siitä, että tämänkertainen jälkiruoka ei liity Ranskaan, on se silti jälkiruokien aatelia ja yksinkertaisuudessaan niin tavattoman hyvää. Resepti on myös helppo, mutta vaatii jokusen tunnin hyytymisajan. Tällä kertaa tein panna cottan pariksi vielä mansikkakastikkeen. Jätin pannacottan pieniin annoslaseihin, enkä lähtenyt sitä kumoamaan, sillä halusin mansikkakastikkeen kerrokseksi siihen päälle.


Pannacotta kahdelle:

2dl kuohukermaa
puolikas vaniljatanko
1-2rkl sokeria
1 liivatelehti

Liota liivatelehti. Kaada kerma kattilaan ja lisää joukkoon sokeri. Halkaise vaniljatangon puolikas pituussuunnassa ja raaputa sisältä siemenet kattilaan, heitä sekaan myös itse vaniljatanko. Keitä seos nopeasti kokoajan sekoittaen. Poista vaniljatanko ja lisää vielä liivatelehti. Kaada annoslaseihin ja hyydytä jääkaapissa muutaman tunnin verran.

Mansikkakastike: 

2dl mansikoita
½dl vettä
½dl sokeria

Soseuta mansikat. Keitä vesi ja sokeri kattilassa niin, että sokeri on liukenee veteen. Lisää joukkoon mansikkasose ja sekoita. Anna jäähtyä ja kaada hyytyneen pannacottan päälle.

Vaihtoehtoisesti voit myös kumota pannacottan siten, että upotat lasin nopeasti kuumaan veteen (vettä ei saa päästää itse pannacottaan) ja kippaat lautaselle. Irtoamista voi myös auttaa irrottamalla reunoja varovasti esimerkiksi veitsellä.

Suosittelen kokeilemaan myös valkosuklaapannacottaa, on muuten hyvää sekin. Tarvitset vain valkosuklaata (tähän annoskokoon n.50g). Lisää paloiteltu suklaa kiehautetun kerman joukkoon ja anna sen sulaa sekaan.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Mangojuustokakku

Viime kerrasta on vierähtänyt jo hetki. Päässäni pyörii jatkuvasti leivontaideoita. Viimeaikoina ne ovat vain keskittyneet jopa liikaa kesäisiin asioihin. Edellinenkin idea kaatui siihen, kun kaupan hevi-osastolla totesin sesongin olevan aivan väärä siihen nähden mitä kaikkea respeti olisi vaatinut. Ajattelin ensin, että näillä mennään ja tehdään sitten talvinen versio, mutta muutin kuitenkin mieltäni ja päätin odottaa kesään ja tehdä kunnolla ja oikein.

Noh, sain kuitenkin jotain leivottua tämän hiljaiselon aikana. Kuitenkin jätin kuvat ottamatta, saamaton kun olin ja kakku vain katosi liian nopeasti jääkaapista. Mutakakkua siis tein, ohje löytyy varmasti jokaiselta ja viimeistään sitten siitä Fazerin leivontasuklaa-paketin kyljestä.

Mutta sitä kesää odotellessa eilen tein jotain kesästä muistuttavaa, ainakin kovin pirteä ja raikas siitä tuli. Mangojuustokakku on superhyvä maultaan ja värityskin muistutti ihanasti taivaalla paistavaa kevätaurinkoa!


Keksipohja:
n.110g Digestive-keksejä
n.40g voisulaa

Täyte:
200g tuorejuustoa
2dl kermaa vaahdotettuna
1dl tomusokeria
2tl vaniljasokeria/ puolikkaan vaniljatangon siemenet
n.2rkl sitruunan mehua
2rkl vettä
4 liivatelehteä

n. 1,5prk mango-pilttiä
2rkl vettä
2 liivatelehteä

Valmista keksipohja ja laita jääkaappiin jähmettymään. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä n.5 minuuttia. Notkista tuorejuusto sekoittelemalla sitä hetki kulhossa. Lisää sitten sokerit ja sitruunamehu ja vatkaa sekaisin. Vielä lopuksi lisää sekaan kermavaahto ja sekoittele varovasti tasaiseksi. Kuumenna vesitilkka kattilassa ja lisää sitten liivatteet ja anna sulaa. Kaada liivatevesi täytteeseen ohuena nauhana ja sekoittele vielä lopuksi. Kaada keksipohjan päälle ja levitä tasaiseksi ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään muutama tunti.

Mangopäällystettä varten liota liivatteet kylmässä vedessä. Kuumenna sitten tilkka vettä ja sulata liivatteet sekaan. Kaada joukkoon vielä mangopiltit ja sekoita. Levitä tuorejuustotäytteen päälle ja anna taas hyytyä jääkaapissa ennen tarjoamista.

Tein tämän taas 18cm vuokaan ja mielestäni tällä ainesmäärällä tuli juuri sopivasti korkeutta kakkuun. Muutenkin ainekset ovat pitkälti noin-määriä, eli maustaa voi mielensä mukaan. Oli muuten myös tarkoitus vähän koristella kakun pintaa ja päädyin sitten ihan vain pikeeriin, mutta sen valmistusta aloitellessani huomasin, että eihän minulla ollut läheskään tarpeeksi tomusokeria. En viitsinyt lähteä enää kauppaan, enkä voinut lykätä sitä seuraavaan päivään, sillä aikomus oli viedä se mukanani töihin, joten annoin kakun olla tuollaisenaan, ja hyvinhän sen joka tapauksessa kelpasi.


lauantai 26. tammikuuta 2013

Crème brûlée

Eli paahtovanukas. Tämä jälkiruokaklassikko on yllättävän helppo ja yksinkertainen valmistaa ja on vieläpä erittäin hyvää. Sain joululahjaksi Crème brûlée-setin, johon kuului kaksi annosvuokaa sekä söpö ja kätevä pienoispoltin (tai tohotin mikä lie mahtaakaan olla oikea nimi..) Jo ensi yritys meni aivan nappiin; vanukas itsessään on suussasulavaa ja paahdetun sokerin rapsahteleva pinta tuo mukavaa kontrastia.



Tästä ohjeesta riittää kahteen annosvuokaan:

puolikas vaniljatanko
1½dl kuohukermaa
½dl maitoa
2 keltuaista
0,2dl sokeria (laita tästä vain puolet jos haluat vähemmän makeutta)

pinnalle hienoa ruokokidesokeria

Kaada kerma ja maito kattilaan. Halkaise vaniljatangon puolikas pituussuunnassa. Raaputa sisältä siemenet vaikkapa veitsen kärjellä ja lisää vaniljan siemenet sekä halkaistu tanko kattilaan nesteen sekaan. Kuumenna kiehumispisteeseen samalla hämmentäen. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kevyesti, käsivoimat riittää. Kaada kuuma kermamaito siivilän läpi keltuaisten joukkoon hitaasti samalla sekoittaen varovasti. Älä anna vaahdota (jos vaahtoa ilmenee kuori se lopuksi nesteen päältä pois).

Crème brûlée kypsennetään uunissa vesihauteessa. Eli annostele seos siivilän läpi vuokiin ja laske vuoat uunipannulle. Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi ja kaada vettä uunipannulle sen verran, että sitä riittää annosvuokien puoleen väliin. Kypsennä uunin alaosassa 20-25 minuuttia 190-asteessa, jotta seos hyytyy. Anna jäähtyä vesihauteessaan ja laita vasta sitten jääkaappiin viilentymään 2-3 tunniksi. Viimeistele hienolla ruokosokerilla; ripottele sokeria pinnalle ja paahda pinta rapeaksi kaasupolttimella.