lauantai 19. tammikuuta 2013

Macarons

Kolmas kerta toden sanoo. Ensimmäisen kerran tein macaroneja äitienpäiväksi pari kolme vuotta sitten. Lopputuloksena minulla oli pellillinen pieniä, rouheita mantelikakkusia, täysi floppi siis. Toinen kerta koitti joskus paljon myöhemmin, yhtään sen paremmin onnistumatta. Kunnes sitten viime kesänä uskalsin taas ottaa haasteen vastaan, yrittäen saada aikaan täydellisiä macaroneja.

Tällä kertaa tarkoituksena oli hoitaa kaikki valmistelut niin hyvin kuin vain voi, kärsivällisesti eikä kiirehtiä saanut. Useiden ohjeiden selailun jälkeen päädyin nykyiseen, jota olenkin siitä lähtien käyttänyt. Ja sehän siis toimi. Lopputuloksena oli sileäkuorisia ja ilmavia macaroneja, juuri niin kuin pitikin. Täydellisiä ne eivät sentään olleet, jos ovat vieläkään, mutta se onnistumisen jälkeinen fiilis oli oikein mukava. Edelleen ulkonäössä olisi kehittämisen varaa, mutta maku on aina yhtä hyvä.

macaronit

Tässä siis ohje: 

110g  valkuaisia (noin 3kpl)
100g  mantelijauhetta
200g  tomusokeria
4rkl    sokeria
         väri- tai makuainetta

Täyte:
vadelmamarmeladia
valkosuklaata sulatettuna
tai
mitä tahansa mikä makuhermojasi kutkuttaa

Erottele kananmunista valkuaiset ja pidä niitä jonkin aikaa huoneenlämmössä. Itse olen saattanut pitää jopa yön yli pienessä kipossa, talouspaperin pala sen päällä, mutta myös tunti pari riittää. Sitten toinen tärkeä vaihe; sekoita mantelijauhe ja tomusokeri keskenään ja siivilöi useaan kertaan, jotta seos olisi mahdollisimman tasainen. Tämä on ehdoton, jos macaroneista haluaa sileäpintaisia, sillä siivilöimätön mantelijauhe kyllä näkyy macaronin pinnassa pieninä muruina ja kumpareina.

Seuraavaksi vatkaa valkuaisia hetki, sen jälkeen lisää sokeri ruokalusikallinen kerrallaan samalla vatkaten. Lisää tässä vaiheessa myös väriaine, niin halutessasi. Valkuaisvaahto saa olla kiinteää. Vanhanaikainen kulhon ympärikääntäminen on hyvä konsti selvittää, onko vaahtoa vatkattu tarpeeksi.

Yhdistä siivilöity mantelijauhe-tomusokeriseos valkuaisvaahdon kanssa pienissä erissä, esimerkiksi nuolijalla käännellen. Ei kuitenkaan kannata sekoitella liikaa, jottei taikinasta tule liian juoksevaa. Oikea koostumus selviää kun laitat pienen nokareen leivinpaperille; se ei saa levitä liikaa, muttei saa myöskään jäädä huppuja. Jatka sekoittelua jos koenokare ei tasoitu kauniisti. Jos on sopivaa, pursota pieniä nappeja leivinpaperille jättäen väleihin hieman leviämisvaraa. Seuraavat tärkeät vaiheet: Kopauta peltiä pariin kertaan esimerkiksi keittiön työtasoa vasten, jotta ilmakuplat nousevat pintaan ja häviävät. Anna macaronien levätä huoneenlämmössä puolesta tunnista tuntiin, näin pinta kovettuu ja macaronit nousevat uunissa kauniisti. Paista uunissa n. 10 minuuttia 150 asteessa. Paistoa kannattaa seurata aika tarkkaan, varsinkin jos käyttää jotain väriainetta. Itsellä on käynyt niin, että kahden eri pellin macaronit ovat olleet hieman, mutta häiritsevän, erivärisiä vaikka paistoaika on heittänyt vain minuutilla. 

Anna jäähtyä kunnolla ennen kuin irrotat macaronit leivinpaperista. Yhdistele samannäköiset ja -kokoiset macaronit keskenään ennen täyttöä, ja täytä sitten haluamallasi täytteellä. Tarjottavissa heti, mutta maku on ehdottomasti parhaimmillaan päivän parin kuluttua. Säilytä rasiassa huoneenlämmössä.

Kehittämisen varaa itsellä edelleen siis on, mutta tällä ohjeella olen aina onnistunut saamaan nättejä macaroneja. Ja uusia täytteitä ja värejäkin olisi tarkoitus jatkossa kokeilla. 


3 kommenttia:

  1. oiih noi on niin hyviä!♥

    http://inka-allornothing.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. ihanan näköisiä!♥ pitää joskus kokeilla :)

    http://fuckthefitness.blogspot.fi/

    VastaaPoista